”Read all about it…”

Oma kotisivu ratkaisee näppärästi ansioluettelon päivitysongelmat: virtuaalinen CV on aina ajan tasalla.

CV:n päivittämisestä tuli minulle ajankohtainen asia vajaa vuosi sitten luopuessani vakinaisesta työpaikasta. Samaan aikaan minulle oli kertynyt valtaisa määrä taiteellisesta työstäni kertovaa materiaalia, jota en ollut koskaan ehtinyt työstää portfolion muotoon. Blogin perustamisesta olin myös haaveillut jo jonkin aikaa. Oma kotisivu ratkaisi CV:n ja portfolion esittelyn ongelmat ja tarjosi alustan blogin perustamiseen.

Henkilökohtaisen web-sivuston rakentaminen toimi hyvänä kertauksena verkkojulkaisuprosessiin. Minulla oli aikaisempaa kokemusta web-sivustojen tekemisestä mm. Dreamweaver-editorilla ja Plonella. Valitsin tällä kertaa sivuston alustaksi kuitenkin WordPressin, koska se on joustava ja nykyaikainen web-julkaisutyökalu, ja halusin samalla oppia käyttämään sitä sujuvasti. WordPress kehitettiin alunperin blogijulkaisuja varten mutta viime vuosina siitä on tullut myös suosituin verkkosivustojen julkaisutyökalu.

Sivuston rakentamisessa olen hyödyntänyt sekä valmista WordPress-teemaa (Connect) että aiempaa kokemustani web-editorien käytöstä ja koodauksesta. Valmisteemoihin sisältyvät sivupohjat nopeuttavat julkaisua mutta samalla ne rajoittavat jonkin verran sivuston visuaalista ilmettä. Persoonallista ilmettä teeman pohjalta rakennetulle sivustolle saa mm. omilla fontti- ja värivalinnoilla ja räätälöidyillä header-kuvilla. Kaikki tämän sivuston sivuston kuvat ovat itse tuottamiani ja muokkaamiani.

WordPressin teemasivustolle voi myös halutessaan asettaa omia sivustokohtaisia CSS-tyylimäärityksiä. Valmisteemat tarjoavat myös koko joukon erilaisia widgettejä eli ”vimpaimia” tai pienoisohjelmia, joilla web-sivun saa helposti ”runsaamman” näköiseksi. Esimerkiksi Instagram-widget tuo sivustolle katsauksen viimeisistä Instagram-päivityksistä ja Twitter-widget taas koosteen uusimmista tviiteistä. Itse en näistä vimpaimista kovinkaan paljoa innostunut, koska ne tekevät sivuista helposti sotkuisen näköisiä. SoMe-sisällöt linkittyvät sen sijaan sivustolle ”sosiaalisen menun” pallukoiden kautta.

Sivustoni sijaitsee WordPressin omalla palvelimella. Käytän sovellusta joustavasti selaimen kautta ja näen välittömästi sivustoni sisällön muotoutumisen ja skaalautuvuuden eri laitteille. Hallintakäyttöliittymän tunnistautumisessa käytän turvallista kaksivaiheista sisäänkirjautumista, jonka toisena vaiheena on Googlen Authenticator-appsin joka kirjautumiskerralla erikseen generoima numerokoodi.

Sivuston tekeminen oli kaikin tavoin hauska ja opettavainen projekti – web-julkaisussa yhdistyvät mieleiselläni tavalla estetiikka ja tekniikka.

Toivottavasti pidät sivuistani ja luet joskus blogiani!